Vaaliwiki
Advertisement
Artoviitaniemi

Järvenpääläinen toimitsija Arto Viitaniemi oli kunnallisvaaleissa 2012 ehdolla Järvenpään kaupunginvaltuustoon Suomen kommunistisen puolueen listoilla.[1]

Henkilökuva[]

Arto Viitaniemi on pitkän linjan kokenut poliitikko ja ay-vaikuttaja. Hän toimi 1970- ja 1980-luvuilla 10 vuotta Wärtsilän Järvenpään tehtaan, nykyisen Metso Paperin, pääluottamusmiehenä sekä Metallityöväenliiton valtakunnallisissa johtoelimissä ja monissa muissa tehtävissä. Ay-tehtävien jälkeen hän oli SKP:n pääsihteerinä yli kymmenen vuotta.

Järvenpään kaupunginvaltuuston jäsen hän ollut kahteen otteeseen ensin -70 ja 80-luvulla ja sitten 2000-luvulla.

Viitaniemi asuu Saunakalliossa yhdessä avovaimonsa kanssa ja hänellä on kaksi lasta ja neljä lasten lasta. Mökkielämä on vastapaino kaupunkielämälle ja luonto politiikan lisäksi toinen tärkeä kiinnostuksen kohde. Häntä ei pidättele metsään menolta mikään, kun sienet syksyllä nousevat pintaan.

Vaaliteemat 2012[]

Peruspalvelujen parantaminen, eli kunnan perustehtävästä huolehtiminen, on Viitaniemen kärkiteema. Siihen ei sovi hatarilla perusteilla ajettava kuntien pakkoyhteenliittäminen.

Eduskuntavaaleissa[]

Viitaniemi oli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa SKP:n kansanedustajaehdokas Uudenmaan vaalipiirissä. Viitaniemen vaalitunnus oli Köyhyys on poistettava.[2]

Viitteet[]

Aiheesta enemmän[]

Advertisement