Vaaliwiki
Advertisement

Perussuomalaisten Hämeen piiri on Perussuomalaisten piirijärjestö, joka toimii Hämeen vaalipiirissä. Puolue ei ole koskaan saanut vaalipiiristä kansanedustajia.

2008 kunnallisvaaleissa Perussuomalaiset saivat 17 kunnanvaltuutettua päijäthämäläisiin kunnanvaltuustoihin. Orimattilan kaupunginvaltuustoon tuli viisi perussuomalaista kaupunginvaltuutettua.

Hämeen piiritoimikunnan puheenjohtajana toimii alunperin 2009 valittu Seppo Venesjärvi (Orimattila), varapuheenjohtajaksi James Hirvisaari (Asikkala ja sihteeriksi Anne Louhelainen (Hollola). [1]

Vaalit[]

Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Äänet[2]
1999 -- 273 0,2%
2003 -- 918 0,5%
2007 -- 4 182 2,2%
    Kunnallisvaalit[3]
Vuosi Valtuutetut Äänet
1996 1 384 0,3%
2000 2 307 0,2%
2004 1 404 0,2%
2008 23 7 884 4,4%
Europarlamenttivaalit[4]
Vuosi Äänet
1996 364 0,3%
1999 403 0,5%
2004 479 0,4%
2009 11 689 10,4%

Päijät-Hämeen maakunta[]

Lahdessa Perussuomalaisilla on kolme kaupunginvaltuutettua: Rami Lehto, Harri Nieminen ja Lasse Koskinen.[5] Koskinen on toiminut aikaisemmin POP:ssä ja SMP:ssä.

Asikkalan Perussuomalaiset on Perussuomalaisten kunnallisjärjestö Asikkalan kunnassa. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja on James Hirvisaari, sihteeri Katriina Nikula ja taloudenhoitajana Pertti Pohjoisvirta.[6]

Heinolassa valtuutettuna on Harri Kerijoki.

Hollolassa valtuutettuina ovat Jari Ronkainen, Anne Louhelainen ja Jari Salminen.[7]

Kärkölässä valtuutettuna on Matti Mäntylä. [7]

Lopella valtuutettuna on Heimo Peltola.

Nastolassa valtuutettuina ovat Raimo Peltola, Seppo Kaapro ja Sirpa Hassinen.[7]

Orimattilassa perussuomalaisilla on viisi kaupunginvaltuutettua: Sirkka-Liisa Papinaho, Seppo Venesjärvi, Esko Heikkilä, Paavo Päivä ja Ville Saarinen.[8]

10. huhtikuuta 2010 Perussuomalaisten Hämeen piiri piti kokouksen ja valitsi alustavasti kahdeksan kansanedustajaehdokasta Hämeen vaalipiiriin eduskuntavaaleja varten. Näistä viisi oli Päijät-Hämeestä: Sirpa Hassinen (Nastola), James Hirvisaari (Asikkala), Rami Lehto (Lahti), Sirkka-Liisa Papinaho (Orimattila) ja Jari Ronkainen (Hollola). [9]

Kanta-Hämeen maakunta[]

Lounais-Hämeen Perussuomalaiset toimii Forssassa, Tammelassa, Jokioisilla, Humppilassa ja Ypäjällä.

Forssan kaupunginvaltuustosaa on yksi valtuutettu: Urpo Leppänen.

Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa oistuvat Antero Niemelä, Ismo Soukola ja Minna Liljamo.

Janakkalassa on kunnanvaltuutettuna Marko Laakso.[10]

Riihimäellä kaupunginvaltuutettuna on Juhani Vuorela.[7]

10. huhtikuuta 2010 Perussuomalaisten Hämeen piiri piti kokouksen ja valitsi alustavasti kahdeksan kansanedustajaehdokasta Hämeen vaalipiiriin eduskuntavaaleja varten. Näistä kolme oli Kanta-Hämeestä: Sami Mattila (Forssa), Heimo Peltola (Loppi) ja Ismo Soukola (Hämeenlinna) [11]

Katso myös[]

Viitteet[]

Malline:Perussuomalaisten piirijärjestöt Malline:Eduskuntapuolueiden Hämeen vaalipiirin piirijärjestöt Malline:Tynkä/Politiikka

Advertisement