Vaaliwiki
Advertisement

Tästä on kysymys[]

Suomi on hyvä maa, paras paikka maailmassa meille suomalaisille. Suomessa on paljon sellaista, mitä kannattaa arvostaa ja säilyttää.

Silti hyvässäkin on paljon parannettavaa. Siksi olen ehdolla tulevissa eduskuntavaaleissa. Siihen minä olen valmis.

Säilytettävää ovat suomalaisen yhteiskunnan hyvät perusarvot: esimerkiksi rehellisyys, työnteon arvostus, isänmaallisuus, sosiaalinen vastuuntunto, kristillinen usko, perinteinen perhekäsitys, suomalainen kulttuuri ja ympäristöstä huolehtiminen.

Monet näistä perusarvoistamme ovat rapautuneet. Monet niistä halutaan painaa maan rakoon. Niin ei saa tapahtua, vaan yhteiselle, hyväksi koetulle arvopohjalle on rakennettava nykyistä parempi tulevaisuus.

Eduskunnassa kansanedustajan tärkein tehtävä, jopa velvollisuus, on toimia kansan tahdon mukaisesti. Nyt useimmat poliitikot tekevät niinkuin lystäävät, kansan mielipiteellä ei ole mitään merkitystä.

En toki lupaa kuuta taivaalta. Siihen ei minulla eikä kellään toisellakaan poliitikolla ole valtaa ja voimaa, mutta lupaan tehdä voitavani omien voimieni ja kykyjeni pohjalta. Hyväksytkö nämä tavoitteet?

Euroopan unioni toimii jo nyt kuin liittovaltio, sillä 75 % Suomen lainsäädännöstä on käytännössä direktiivien kääntämistä. EU puuttuu liikaa pikkuasioihin, vaikka monet asiat voitaisiin asiantuntevammin päättää Suomessa, maamme oloihin sopivalla tavalla. EU:sta pitää kehittää vapaakauppaan, ympäristöasioihin ja rikollisuuden torjuntaan keskittyvä itsenäisten valtioiden välinen yhteistyöjärjestö. YK:n toimintaedellytyksiä tulee parantaa.

Maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan täyskäännös. Suomen tulee jatkossakin vastaanottaa oikeasti suojelun tarpeessa olevia henkilöitä. Sen sijaan tänne kerjäämään tai hyvän sosiaaliturvan perässä tulevat on torjuttava jo Suomen rajalla. Oikeasti työperäinen maahanmuutto on sallittava silloin, kun tänne on tulossa ammattitaitoisia henkilöitä tehtäviin, joihin ei muutoin saada työntekijöitä.

Venäläisten maanostoa on rajoitettava. Ensin on laadittava Suomen ja Venäjän välille sopimus, joka mahdollistaisi suomalaisille maanoston myös Venäjältä. Esimerkiksi karjalaisilla pitäisi olla mahdollisuus hankkia vanhoilta kotiseuduilta maata ilman minkäänlaisia rajoituksia. Venäläisille ei saa myöntää viisumivapautta.

Pakkoruotsista on luovuttava yksikielisillä alueilla. Sen sijaan pitää tarjota jotakin muuta kieltä tai oppiainetta. Lisäksi ruotsinkielisten etuoikeudet esim. yliopisto-opiskelussa on poistettava.

Kunnallisten palvelujen tuottamisessa on käytettävä järkevyysharkintaa. Jos kunnan omana tuotantona jokin palvelu on laadun ja hinnan osalta parempi, niin valittakoon se. Jos yksityisen tuottama palvelu on laadun ja hinnan osalta parempi, niin valittakoon se. Jos valitaan laadultaan samantasoisista palveluntarjoajista kalliimpi periaatteellisista syistä, niin se on pahemman laatuista veronmaksajien, kuntalaisten ja kaupunkilaisten kuppaamista.


Jätevesien puhdistusta koskeva asetus on vaalien jälkeen käsiteltävä uudelleen. Määräyksiä on huomattavasti lievennettävä erityisesti kauempana rannasta olevien kiinteistöjen osalta.

Yrittäminen on koko yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Turhat yrittämisen esteet tulee poistaa. Yrittäjyyskasvatusta on annettava jo peruskoulusta alkaen. Ammattikorkeakouluun on perustettava yrittäjyyspainotteiset tradenomin ja insinöörin opintolinjat.

Terveydenhuollon puolella olevat erilaiset tietojärjestelmät vievät lääkäreiden ja muun henkilökunnan ajasta kohtuuttoman suuren osan. On laskettu, että lääkäripula poistuisi, jos tietojärjestelmät saataisiin yhtenäistettyä. Sen jälkeen suomalaiset pääsivät jonottamatta hoitoon ja vastaanotoille. Siksi tietotekniikan pullonkaulat on poistetta terveydenhuollosta ja kaikkialta muualtakin yhteiskunnasta.

Työllisyyden hoitoon tarvitaan tehokeinoja. Ratkaisu on menestyvä yritystoiminta, mutta sen rinnalla pysyvästi syrjäytyneet ja muutoin työkyvyttömät on siirrettävä kortistosta jonkin muun yhteiskunnan tarjoaman tuen piiriin. Keinotekoisesta, tehottomasta pakkokurssituksesta tulee luopua. Omaehtoista työpaikan hakua tulee tehostaa ja palkita.


Eläkkeellä olevat ja näinä vuosina eläköityvät ns. suuret ikäluokat ovat rakentaneet tämän maan nykyisen hyvinvoinnin. He ovat ansainneet kohtuullisen eläkkeen. Joka vuosi kuitenkin eläkkeet jäävät jälkeen palkkojen kehityksestä. Siksi ns. indeksileikkuri on poistettava. Eläkeläisten osa-aikainen työnteko on tehtävä mahdolliseksi verotusta korjaamalla. Näin turvataan parhaiten tuleva työvoimatarve. Ikäihmiset ovat kaikkein sopivimpia moniin tehtäviin, esim. hoitamaan muita ikäihmisiä. Toisaalta on myös eläkeikää lähestyviä henkilöitä, joiden työkyky ei ole enää riittävä. Heille on suotava mahdollisuus siirtyä eläkkeelle muita aikaisemmin ja nykyistä helpommin.

Rekkajonot rajoiltamme on poistettava niin, että rajan yli tänne pääsee saman verran rekkoja kuin mitä niitä menee takaisin. Silloin rekkajonot siirtyvät itärajan taakse. Suunnitelmat rakentaa isoja rekkaparkkeja rajan tuntumaan ovat verorahojen haaskausta. Rajan ylittäviltä rekoilta on perittävä tiemaksua, jolla rahoitetaan tiestön kunnossapitoa.

Rikollisten hyysääminen on lopetettava. Erityisesti vakavien väkivaltarikosten ja vakavien talousrikosten tuomioita on kovennettava. Samalla ehdonalaistuomioiden määrää pitää karsia. Rikosten uhrien asemaa tulee parantaa. Kansanäänestys on järjestettävä tärkeissä asioissa, ja äänestyksen lopputuloksen on oltava päättäjiä sitova. Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa on tehty kuntaliitoksia, vaikka monien kuntien asukkaiden selvä enemmistö oli niitä vastaan. Valtiollisella tasolla esimerkiksi EU:sta liittovaltion tekevä Lissabonin sopimus olisi pitänyt alistaa kansanäänestykseen. Mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta päätösvalta on annettava suoraan kansalle.


Kyläkoulut tulee säilyttää mahdollisimman pitkään. Nyt kouluja lakkautetaan usein väärien ja puutteellisten tietojen perusteella. Kyläkoulusta keskustaan on sama matka kuin toiseenkin suuntaan. Siksi isoista kouluista voidaan tarvittaessa siirtää oppilaita myös pieniin kouluihin. Pieni koulu on sekä lapsen että kylän kannalta paras ratkaisu.

Paikallisteiden kunto on romahtanut. Niiden kunnossapitoon ja peruskorjaukseen on lisättävä määrärahoja. Myös tiekuntien ylläpitämien teiden valtionapuja on lisättävä. Jos rahaa ei muualta löydy, niin sitä on otettava moottoriteiden rakentamisen määrärahoista.

Kotihoito on useimmiten vaikeasti ja pysyvästi sairaan tai muutoin huonokuntoisen potilaan kannalta paras ratkaisu. Se on myös yhteiskunnan kannalta paras ratkaisu erityisesti suurten ikäluokkien vanhetessa, sillä laitoshoito on nykyisin jopa neljä kertaa kalliimpaa. Kotihoito on kuitenkin raskas velvollisuus, siksi omaishoitajan työstä on maksettava kunnollinen korvaus.

Lasten kasvuympäristönä koti on paras varsinkin kaikkein pienimmille. Siksi on tuettava vanhempien mahdollisuuksia hoitaa itse lapsensa.

Maataloustukien valvonta on Suomessa Euroopan tiukinta. Meillä valvontaa jopa liioitellaan. Tuloksena on mappikaupalla selvityksiä jokaiselta pientilaltakin, kun Keski-Euroopassa viljelijä selviää jopa yhdellä lauseella ”jatkamme toimintaa entisissä puitteissa”. Suomessa viranomaisille on annettava määräykset väljemmistä tulkinnoista.

Maanpuolustuksen tulee perustua yleiseen asevelvollisuuteen. Kertausharjoituksia on lisättävä erityisesti eniten osaamista vaativien tehtävien osalta, mikäli varusmiesten koulutusaikaa joudutaan lyhentämään. Ulkomailla on keskityttävä vain rauhanturvaamiseen. Siksi suomalaiset sotilaat on kotiutettava Afganistanista, jossa he ovat nyt toisen sotivan osapuolen tukena.

Metsäteollisuuden maine ulkomailla on palautettava ympäristöministeriön, metsäteollisuuden ja alan työmarkkinajärjestöjen yhteiskampanjalla. Suomalaisten työpaikkoja pitää suojella.

Vaalilakia on tiukennettava. Lahjoitusraha johtaa korruptioon, sillä "ilmaista" rahaa ei ole.

Kansanedustajana lupaan toimia, kuten Suomen perustuslain 19 § velvoittaa:

- Jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

- Yhteiskunnan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Yhteiskunnan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

- Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.


Äänelläsi voit vaikuttaa näiden tavoitteiden toteutumiseen. Äänestä niinkuin haluat, älä niinkuin olet tottunut!

Advertisement