Vaaliwiki
Advertisement
Simo suominen

Tampereella asuva Kommunistisen nuorisoliiton puheenjohtaja Simo Suominen on vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaana MEPiksi.[1]

Kunnallisvaalit 2012[]

Seinäjokelaisena opiskelijana Suominen oli vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ehdolla Seinäjoen valtuustoon SKP:n ehdokkaana.

Suomisen mukaan lähipalvelujen puolustaminen on kommunistien kuntavaalien pääteema, jota muut puolueet eivät juurikaan keskusteluihin nosta.

– Paljon puhuttu hallituksen ajama kuntauudistus karsii väistämättä lähipalveluja, mikä jää keskustelussa usein piiloon.

Julkisten lähipalvelujen säilyminen on Suomisen mukaan harvaan asutun maaseudun elinehto. Hän myös tähdensi, että lähipalveluissa on kyse lähidemokratiasta: kuinka kauaksi asukkaiden päätösvalta omista palveluistaan luisuu.[2]

Leikkauspolitiikkaa vastaan[]

Hallituksen leikkauspolitiikka on Suomisen mielestä tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille. [3]

Tampereen Sosiaalifoorumissa 2012 Suominen totesi hallitusvasemmiston suhteen leikkauksiin olevan ongelmallinen. Suomisen mielestä ei ole oikein, että eduskunnan niin kutsuttu radikaali vasemmisto esittää leikkauspolitiikan välttämättömänä, ja tyytyy lupaamaan muka inhimillisempiä “vasemmistoleikkauksia” sen sijaan että vastustaisi suurpääoman politiikkaa.[4]

Viitteet[]

  1. Ehdokkaat viheltävät porvaripelin poikki, SKP.fi 6.11.2013
  2. Lähipalvelut tärkeitä myös Pohjanmaalla, Tiedonantaja 14.9.2012
  3. Pääomat verolle! Puheenvuoro Occupy Säätytalo-mielenosoituksessa 29.8.2012
  4. Jännittäviä kohtaamisia Tampereen Sosiaalifoorumilla, Sosialistinen Vaihtoehto 22.5.2012

Aiheesta enemmän[]

Advertisement