FANDOM


Tämä sivu on tuotu Wikipediasta. Artikkelin nimi Wikipediassa on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue


Suomen Sosialidemokraattinen Puolue- Finlands Socialdemokratiska Parti r.p. (SDP)
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ehdokkaat
Perustettu 1899
johto
Puheenjohtaja Eero Heinäluoma
Varapuheen- johtajat Pia Viitanen
Tarja Filatov
Puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta
ohjelmat
{{{ohjelmat}}}
yhteydet
Toimisto Saariniemenkatu 6
00530 Helsinki
Äänenkannattaja Uutispäivä Demari
Kotisivu www.sdp.fi
edustus
Kansanedustajia 53 (sd)
Europarlamen- taarikkoja 3 (PES)
Kunnanvaltuu- tettuja 2 585 (2004)
jäsenyydet
Suomi
Kansainväliset SI


Suomen Sosialidemokraattinen Puolue[1] (SDP, puhekielessä myös "demarit") on yksi Suomen kolmesta suuresta puolueesta yhdessä keskustan ja kokoomuksen kanssa. SDP on osallistunut jokaisiin eduskuntavaaleihin ja puolueen listat ovat usein saaneet enemmän ääniä kuin muut vaaliliitot. SDP perustettiin 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Vuonna 1903 puolue vaihtoi nimeä ja omaksui marxilaisen ohjelman. SDP on osallistunut jokaisiin eduskuntavaaleihin ja puolueen listat ovat usein keränneet suurimman äänisaaliin.

SDP korostaa puolueohjelmassaan demokratiaa ja solidaarisuutta ja yhteisvastuuta ja ihanteenaan vapautta, tasa-arvoa, yhteistyötä, rauhaa ja puhdasta ympäristöä [2]. Puolue on läheisessä yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa[3] SDP:n puheenjohtaja 10. kesäkuuta 2005 lähtien on Eero Heinäluoma.

HistoriaaMuokkaa

1899-1944Muokkaa

Jo 1900-luvun alussa työväenpuolue esitti vaatimuksia torpparikysymykseen, työllisyyden hoitoon, työläisten aseman parantamiseen, sananvapauteen ja kahdeksantuntiseen työpäivään [4]. Puolueen nimi vaihdettiin Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi Forssassa 1903 pidetyssä puoluekokouksessa. Suomen kenraalikuvernööri Bobrikov kielsi puoluetta käyttämästä nimeä ”sosialidemokraattinen”, mutta tätä kieltoa ei noudatettu. Samalla hyväksyttiin myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen maltillisen marxilainen ohjelma, joka oli voimassa vuoteen 1952. Ohjelman välittömät vaatimukset ovat toteutuneet lukuun ottamatta koulujen uskonnonopetuksen lakkauttamista ja kieltolaistakin on sittemmin luovuttu[5].

Venäjän vuoden 1905 vallankumous ja suurlakko joukkoprotesteineen toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli SDP:n ohjelman vaatimuslistalla [6]. Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle uudistukset olivat suuri voitto ja puolueeseen liittyi runsaasti sivistyneistöä, niin sanotut marraskuun sosialistit.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi, ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti (puolet ministereistä tosin oli porvareita), puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä SDP:n hallitsema eduskunta hyväksyi Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917 valtalain, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Tämän seurauksena Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan ja SDP:n enemmistö muuttui lievän vaalitappion jälkeen vähemmistöksi. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Eduskunta jätti siitä lähtien SDP:n yritykset parlamentaariseen vaikuttamiseen huomiotta ja yhteiskunnallinen jännitys kiristyi syksyn aikana johtaen tammikuussa 1918 avoimeen luokkasotaan (kuten asia punaisella puolella tuolloin ymmärrettiin).

Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, kansanvaltuuskuntaan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Muodollisesti puolueorganisaatio ei tehnyt päätöstä vallankumoukseen ryhtymisestä vaan aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille. "Vallankumouksen" kerran alettua useimpien puoluetoimitsijoiden oli kuitenkin hankala asettua puolueettomiksi ja he muodostivatkin merkittävän osan punaisesta siviilihallinnosta. (Myöhemmässä historiankirjoituksessa punaisten intoa siviilihallinnon järjestämiseen on pidetty eräänä syynä tappiolle sodassa.) Tästä huolimatta monet jäsenistä ja johtohenkilöistä kuitenkin jättäytyivät sivuun punaisten toiminnasta. Sisällissodan alettua puolueorganisaation toiminta käytännössä lakkasi ja sodan päättyessä monet puolueen johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Syksyllä 1918 punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät kuitenkin SDP:n toiminnan uudelleen Väinö Tannerin johdolla. Jo seuraavissa vaaleissa 1919 kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi.

Venäjälle paenneet entiset SDP:n aktiivit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen (SKP), joka otti lähtökohdakseen Venäjän bolševikkien mallin mukaisen vallankumousohjelman. SKP joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena tai peitejärjestöjen kautta.

Vasemmisto perusti oman organisaationsa jäätyään vähemmistöön SDP:ssä. 1920-luvulla kommunistien ja vasemmistososialistien julkinen Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (SSTP) seuraajajärjestöineen vei eduskuntavaaleissa osan SDP:n paikoista. Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto (SSN) ja Suomen sosialidemokraattinen naisliitto valitsivat liittolaisekseen SSTP:n. Myös Suomen ammattijärjestön (SAJ) enemmistö oli SSTP:n kannattajilla. Kun 1930-luvulla valtiovalta esti tehokkaasti kommunistien ja vasemmistososialistien yritykset osallistua vaaleihin, niin sen seurauksena SDP:n kannatus ja paikkamäärä eduskunnassa nousi jälleen selkeästi. 1930-luvun puolivälistä alkaen SKP kehotti kannattajiaan tukemaan SDP:tä soveltaessaan Kominternin kansanrintamapolitiikkaa Suomen oloihin.

Sekä talvisota että jatkosota aiheuttivat SDP:n sisällä ristiriitoja, kun osa puolueen kansanedustajistakin asettui arvostelemaan Suomen ulkopolitiikkaa. Vuonna 1940 puolueen eduskuntaryhmästä erotettiin kuusi kansanedustajaa, jotka muodostivat Sosialistisen eduskuntaryhmän ja tulivat tunnetuksi "kuutosina". Jatkosodan loppupuolella SDP:ssä vahvistui niin sanottu rauhanoppositio.

1945-Muokkaa

Sotien päätyttyä sosiaalidemokraattien piirissä pohdittiin koko puolueen liittymistä kommunistien ja kuutosten aloitteesta muodostettuun Suomen kansan demokraattiseen liittoon (SKDL). Hankkeen kannattajat jäivät kuitenkin SDP:ssä vähemmistöön. SKDL:ään siirtyi lopulta kuutosten ohella vain osa rauhanoppositiota ja joukko SDP:n perusjärjestöjä puolueen vasemmalta laidalta.

1950-luvulla SDP oli ajautunut vaikeaan tilanteeseen, kun Neuvostoliiton taholta suhtauduttiin puolueeseen vihamielisesti ja Urho Kekkosen hyvät idänsuhteet kasvattivat hänen ja Maalaisliiton sisäpoliittista valtaa. Kun SDP valitsi 1957 puheenjohtajakseen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomitun Väinö Tannerin ja puoluesihteeriksi niin kutsuttuihin ”leskisläisiin” kuuluvan Kaarlo Pitsingin, puolueen idänsuhteet kärsivät. Tämä johti vuoden 1958 vaihteessa kriisiin Neuvostoliiton kanssa, joka ei hyväksynyt Suomeen enää hallitusta, jossa SDP oli mukana. Alkoivat yöpakkaset eli Neuvostoliiton diplomaattinen ja kauppapoliittinen painostus Suomen hallituksen kaatamiseksi. Hallitus kaatui ja alkoi SDP:n pitkä oppositiokausi ulkopoliittisesti arveluttavana puolueena. SDP:ssä huomattiin myös, että tasavallan presidentti Urho Kekkonen ei ollut tilanteessa tukenut Suomen hallitusta. Kun SDP yritti yhdessä laajan puoluerintaman Honka-liiton kanssa syrjäyttää Kekkosta 1962 presidentinvaalissa ajauduttiin jälleen ulkopoliittiseen kriisiin (noottikriisi) Neuvostoliiton kanssa. Kekkosen ainoa merkittävä vastaehdokas, oikeuskansleri Olavi Honka vetäytyi vaaleista, Kekkonen voitti vaalit ja SDP:n paitsioasema suomalaisessa politiikassa oli täydellinen.

1950-luvun aikana suhteet SDP:n sisällä kärjistyivät. Entisen puheenjohtajan ympärille aluksi kerääntyneet "skogilaiset" irtaantuivat SDP:stä Kekkosen ja Neuvostoliiton tukemina perustaen vuonna 1959 Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattisen liiton (TPSL). Myös ammattiyhdistysliike hajosi. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK) jäi TPSL:n vaikutuspiiriin ja SDP perusti rinnakkaisen Suomen Ammattijärjestön (SAJ). TPSL ei kuitenkaan menestynyt puolueena. Osa sen kannattajista siirtyi takaisin SDP:hen jo 1960-luvun puolivälissä ja loput viimein 1972. Myös ammattiyhdistysliike eheytyi, kun SAK ja SAJ yhdistyivät uudeksi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi (SAK) vuonna 1969.

Sisäpolitiikassa SDP liittoutui usein 1950–luvulla ja 1960-luvun alussa Kansallisen Kokoomuksen kanssa. Tätä liittoa on kutsuttu aseveliakseliksi. Erityisen merkittäväksi akseli nousi teollisuuspaikkakunnilla (kuten Tampereella), joissa Maalaisliiton kannatus oli vähäistä. Aseveliakseli piti hallitsemillaan paikkakunnilla muut puolueet poissa kunnallishallinnon merkittäviltä paikoilta vuosikymmenten ajan.

Tannerin vetäydyttyä puolueen johdosta 1963 alkoi SDP Rafael Paasion aikana rakentaa parempia suhteita Kekkoseen ja Neuvostoliittoon. Epäluulot olivat syvät, mutta toisaalta puolueessa haluttiin hallituskelpoisuutta ja eheyttää puolue. Ratkaisevaa oli Kekkosen idänpolitiikan hyväksyminen ja Neuvostoliiton luottamuksen saavuttaminen.

Kehitystä helpotti monikin tekijä. SDP:n saavutti 1966 huomattavan vaalivoiton, joka lisäsi puolueen merkittävyyttä. Asevelisosialistit olivat jääneet vähemmistöön ja puolueeseen oli ilmaantunut 1960-luvun lopun vasemmistoradikalismin aallonharjalla runsaasti uusia nuoria kykyjä, esimerkiksi Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja. Myös Suomen Kommunistinen Puolue oli muutoksen kourissa. Vuonna 1966 puolueen ammattiyhdistyssiipi Aarne Saarisen johdolla syrjäytti Aimo Aaltosen stalinistisiiven puolueen johdosta. Myös vasemmistoyhteistyö näytti mahdolliselta. Vuonna 1966–1968 Rafael Paasion ja 1968–1970 Mauno Koiviston hallitukset toimivatkin kansanrintamapohjalta (SDP, Kesk, TPSL, SKDL).

SDP:n uusi rooli oli toimia Kekkosen tapaan sillanrakentajana idän ja lännen välillä. SDP:llä oli tässä kuitenkin tietty tilaus, kun Sosialistisen Internationaalinkin piirissä osa veljespuolueista halusi ulos vanhoista kommunismin vastaisista asemista asemista. Kalevi Sorsan johtamassa SDP:ssä ei ollut enää asevelisosialistilinjalle sijaa. 1970-luvulla puolueen suhteet olivatkin ennennäkemättömän tiiviit Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (NKP) suuntaan.lähde? Puolueen asema muodostui erittäin vahvaksi Suomen sisäpolitiikassa, jossa merkittävä osa hallituksista rakennettiin 1970- ja 1980 luvuilla punamulta pohjalle, muun muassa Sorsan neljä hallitusta oli rakentamassa suomalaista hyvinvointivaltiota. Kekkosen vetäydyttyä politiikasta 1981 myös presidentti Mauno Koivisto tuli SDP:stä, joten SDP:n asema vahvistui entisestään.

Uudistusmielisen Mihail Gorbatšovin nousu NKP:n pääsihteeriksi vuonna 1985 muutti pian myös Suomen poliittista ympäristöä. Kokoomus tuli jälleen hallituskelpoiseksi ja hallitusvaihtoehdot on tämän jälkeen rakennettu kahden suuresta puolueen ympärille kolmikosta SDP, keskusta, kokoomus. Silti SDP on istunut hallituksessa 1970-luvulta lähtien vain vähäisin katkoksin, joista merkittävin on ollut Esko Ahon porvarihallitus vuosina 1991–1995.

Paavo Lipposen valinta puolueen puheenjohtajaksi vuonna 1993 merkitsi SDP:n katseen siirtämistä kohti Euroopan Unionia. Lipponen teki johdonmukaisesti työtä Suomen liittymiseksi unioniin ja samalla vaikutti SDP:n liittymisen etuja epäilevään kenttäväkeen. Lipponen luotsasi pääministerikausillaan Suomea lähemmäs unionin ydintä.lähde?

SDP:n kannattajia asuu tilastollisesti paljon suurimmissa kaupungeissa ja teollisuuskaupungeissa.lähde? Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokas oli Tarja Halonen, joka valittiinkin uudelle kaudelle.

Eduskuntavaaleissa puolue on saanut suurimman kannatuksen Pohjois-Karjalan ja Kymen vaalipiireistä, joissa sosiaalidemokraattien kannatus on ollut noin 35–40 % äänistä.

VaalimenestysMuokkaa

EduskuntavaalitMuokkaa

1907–1945
Vuosi Edustajia Äänet
1907 80 329 946 37,03%
1908 83 310 826 38,40%
1909 84 337 685 39,89%
1910 86 316 951 40,04%
1911 86 321 201 40,03%
1913 90 312 214 43,11%
1916 103 376 030 47,29%
1917 92 444 670 44,79%
1919 80 365 046 37,98%
1922 53 216 861 25,06%
1924 60 255 068 29,02%
1927 60 257 572 28,30%
1929 59 260 254 27,36%
1930 66 386 026 34,16%
1933 78 413 551 37,33%
1936 83 452 751 38,59%
1939 85 515 980 39,77%
1945 50 425 948 25,08%
      1948–2003
Vuosi Edustajia Äänet
1948 54 494 719 26,32%
1951 53 480 754 26,52%
1954 54 527 094 26,25%
1958 48 449 536 23,12%
1962 38 448 930 19,50%
1966 55 645 339 27,23%
1970 52 594 185 23,43%
1972 55 664 724 25,78%
1975 54 683 590 24,86%
1979 52 691 512 23,89%
1983 57 795 953 26,71%
1987 56 695 331 24,14%
1991 48 603 080 22,12%
1995 63 785 637 28,25%
1999 51 612 963 22,86%
2003 53 683 223 24,47%

Puheenjohtajat[7]Muokkaa

Kansainväliset yhteydetMuokkaa

SDP kuuluu Sosialistiseen internationaaliin ja sillä on läheiset suhteet moniin eurooppalaisiin sosialidemokraattisiin puolueisiin. Historiallisesti yhteydet ovat olleet läheiset varsinkin tovereihin Ruotsin sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Soikkanen, Hannu: Kohti kansan valtaa osat 1–3 (Suomen sosialidemokraattinen puolue, 1975, 1987 ja 1991)
  • Laakso, Mikko ja Åberg, Veikko: Sosialismiin ! Sosialidemokraattiset Nuoret 1906–2006 (Sosialidemokraattiset Nuoret, 2006)
  • Lehtinen, Lasse: Aatosta jaloa ja alhaista mieltä - Urho Kekkosen ja SDP:n suhteet 1944–1981 (WSOY 2002)

Aiheesta muuallaMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Historiallisista syistä SDP:n nimi kirjoitetaan yhdellä a-kirjaimella, vaikka sanassa "sosiaalidemokratia" nykyisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaan on kaksi a-kirjainta: Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen perussanakirja tuntee ainoastaan sanat sosiaalidemokratia, sosiaalidemokraatti, sosiaalidemokraattinen.
  2. SDP:n ohjelmat www.sdp.fi linkki
  3. SAK:n Marjaana Valkosen mukaan: "Monissa kysymyksissä yhteistyö on usein ollut käytönnössä läheisintä SDP:n ja Vasemmistoliiton kanssa. Ne ovat usein edustaneet samanlaisia arvoja ja tavoitteita kuin SAK:kin." linkki
  4. Suomen Työväenpuolueen ohjelma 1899 www.sdp.fi linkki
  5. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelma 1903 www.sdp.fi linkki
  6. Sinä päivänä koneet seisahtuivat Uutispäivä Demari 1.11.2005 linkki
  7. SDP:n puheenjohtajat ja puoluesihteerit www.sdp.fi linkki
SDP:n piirijärjestöt

Helsinki | Uusimaa | Varsinais-Suomi | Satakunta | Häme | Pirkanmaa | Kymenlaakso | Etelä-Savo | Pohjois-Savo | Pohjois-Karjala | Keski-Suomi | Pohjanmaa | Oulu | Lappi | Suomen ruotsalaiset sosialidemokraatit |

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki